Kasvatus
Dagslysissä kasvatetaan este- ja koulupainotteisia tanskalaisia puoliverisiä sekä tanskalaisia ratsuponeja, Minkään muun rodun edustajia ei meillä synny muutamaa kuuluisaa poikkeusta lukuunottamatta, vaikka tallista sellaisia löytyisikin. Jokainen kasvattimme on tarkoin suunnitteltu, eikä laadusta tingitä ja jokaisen varsan vanhempi tähtääkin oman lajinsa laatuarvosteluun. Kasvattimme tunnistaa nimen eteen tulevasta Dagslys-liitteestä. Kasvattimme nimetään pääsääntöisesti tanskaksi, englantikaan ei ole poissuljettu, ja isän nimen ensimmäisen kirjaimen mukaan.
Valtaosa Dagslysin kasvateista jää kotitilalle, mutta joitakin kasvatteja myös myydään halukkaille. Lainaamme mielellämme myös ulkopuolisia oreja tammoillemme, jotta saamme kasvatuslinjoihimme myös uutta verta. Vastaavasti Dagslysin orit ovat rajoitetusti tarjolla myös ulkopuolisille tammoille. Hankimme säännöllisesti myös uutta verta talliin, mikäli tanskalaisia on muilla myytävänä.
Kiinnostuitko omasta dagslysiläisestä? Meiltä voi kysyä tilausvarsoja haluamastaan yhdistelmästä, yleensä olen näihin myöntyväinen. Tilausvarsoja voi kysellä sähköpostitse vrtmiljuska @ hotmail.com tai Keskustassa yksityisviestillä. Myytävistä varsoista ilmoitan aina Keskustassa omassa aloituksessaan.

MYYNTIEHDOT
- Kasvatin perustietoja (nimi, sukupuoli, rotu, syntymäaika jne) ei saa muuttaa, mikäli ne on jo annettu.
- Kasvatti olisi hyvä rekisteröidä VRL:n rekisteriin (kasvattajanimi Dagslys, syntymämaa Tanska, kasvattaja DAGS6482).
- Kasvatin sivuille linkitetään kasvattajaksi Dagslys.
- Kasvatin saa myydä eteenpäin, mutta tässä tapauksessa toivoisin ilmoitusta asiasta.
- Kasvatti saa kuollessaan muistosivun tai sivut tallennetaan vähintäänkin Web Archiveen ennen poistamista.
- Toivomme, että kasvatti kilpailisi painotuslajissaan ja kävisi oman lajinsa varsa-arvostelussa ja/tai laatuarvostelussa. Kantakirjakelpoisia kasvatteja olisi kiva nähdä myös kantakirjatilaisuuksissa. Nämä eivät kuitenkaan ole millään tapaa pakollisia!
TANSKALAINEN PUOLIVERINEN DAGSLYSISSÄ
|
TANSKALAINEN RATSUPONI DAGSLYSISSÄ
|
SYNTYNEET KASVATIT 3 puoliveristä (+ 1 muu puoliverinen), 9 ratsuponia (+ 1 muu poni)
s. 12.05.2018
s. 20.07.2023 s. 21.07.2023 s. 02.08.2023 s. 06.08.2023 s. 14.08.2023 s. 24.08.2023 s. 01.09.2023 s. 11.09.2023 s. 04.10.2023 s. 14.10.2023 s. 02.11.2023 s. 03.09.2024 s. 03.09.2024 |
hann-t. Dagslys Charlie Tango
dsp-o. Dagslys Clyde dsp-t. Dagslys Carmen dsp-t. Dagslys Norjannah dsp-t. Dagslys Schyler dsp-o. Dagslys Sawyer dsp-o. Dagslys Folke dsp-o. Dagslys Pharao dwb-t. Dagslys Eldoria dsp-t. Dagslys Ragna wpb-o. Dagslys Svaeve dwb-o. Dagslys Rohtez dwb-t. Dagslys Rejina dsp-t. Dagslys Fiore |
e. Lupe al Almas
e. Kernfield Ruthie e. Lupe al Almas e. Dagslys Carmen e. Divine Cave e. Sumfleur Poker e. Bella Ciao e. Divine Cave e. Lupe al Almas e. Dagslys Carmen e. Flying Cat e. Chiqitao e. Sumfleur Poker e. Kernfield Ruthie |
om. footprints (GER)
om. VRL-10674 om. VRL-10674 om. VRL-10674 om. VRL-10674 om. VRL-10674 om. VRL-10674 om. VRL-15120 om. VRL-15203 om. VRL-10674 om. VRL-01851 om. VRL-10361 om. VRL-10674 om. VRL-10674 |
meriitit
meriitit meriitit meriitit meriitit meriitit meriitit KV-III meriitit KV-II meriitit meriitit meriitit meriitit |
Virtuaalitalli // a sim-game stable